Hevonen – hyvä seuralainen

Hevosia on kesytetty ihmisen kumppaniksi jo ammoisista ajoista lähtien eli noin 4500–2500 ennen ajanjaksomme alkua. Tätä ennenkin niitä oli jo olemassa, luolamaalausten perusteella ainakin. Alusta lähtien hevonen on ollut ennen kaikkea proteiinin lähde, vaikka nykyisin sen käyttö ihmisravintona on joissakin maissa tabu, hieman samaan tapaan kuin Petteri Punakuonoakaan ei saa syödä. Mutta monen vanhan tai loukkaantuneen hevosen tie nyt sattuu vain viemään teurastajan kautta suolamakkaran valmistusaineeksi.

Hevosia on kesytetty monenlaisiin käyttötarkoituksiin niin työhevosista harrastuskäyttöön. Monilla maatiloilla hevoset ovat korvaamaton apu karjan ajossa ja raskaampia kylmäverisiä on totuttu näkemään työhevosina puusavotoilla jne. Monissa sodissa hevosilla on ollut tärkeä rooli. Harrastuskäytössä nähdään niin kylmä- kuin lämminverisiäkin, poneista isoihin hevosiin. Sen kanssa voidaan kilpailla niin ravi- kuin laukkaladoilla ja ratsastus on monen tytön ensimmäinen kosketus hevosiin. Yksi monipuolisimmista roduista on kylmäverinen suomenhevonen, joka soveltuu metsätöistä maneesiin.

Hevosten kanssa puuhastelevat tietävät että kaikilla hevosilla on oma luonteensa. Lämminveriset ovat hieman herkempiä ja kiihkeimpiä kuin kylmäveriset, jotka ovat rauhallisempia ja auliimpia tottelemaan. Poneja pidetään nokkelina ja helposti koulutettavina. Hevoset kommunikoivat eleillään ja äänillään niin toisilleen kuin ihmisillekin, ja nämä merkit ovat yleensä helppo tunnistaa mitä hevonen kulloinkin tarkoittaa. Laumassa on tarkka nokkimajärjestys, joka helpottaa niiden elämistä laumassa kun kaikki tietävät ketä pitää väistää. Laumaa johtaa yleensä yksi hevonen, joka voi olla yhtä hyvin vanhempi ja arvokkaampi tamma kuin nuorempi orikin. Jos vaara uhkaa, koko lauma seuraa johtajaansa.

Hevosihmiset tietävät mitä tarkoitetaan turpaterapialla, ja tätä käytetään hyväksi myös erilaisissa terapiaratsastuksissa.